Kun muori viimein läheni portaita, niin rovasti lähti ulos ja sanoi: »Täytyy mennä häntä tervehtimään. On niin lysti antaa hänelle kättä, on kuin hän tuonelasta toisi terveisiä.»
Muori kerkesi jo kuistin viisipykäläiset portaat nousta ylös, kun rovasti meni vastaan ja tarttuen muorin käteen kovalla äänellä sanoi:
— Terve, vanhus. Olen teidän rovastinne, tulin teitä tervehtimään. Sen kuultuaan muori rupesi vapisemaan juuri kuin suonenvedossa, niin että oli lysähtää kokoon eikä kyennyt sanomaan mitään. Rovasti auttoi vanhuksen penkille istumaan ja kysyi: »Mihin koskee, kun niin vapisette ja tulitte niin heikoksi?» Mutta muori ei kyennyt sanomaan mitään, vapisi vain ja syvään painuneet silmät rävähtämättä tuijotti rovastiin. Viimein kuitenkin hytkähti muorin povesta lapsellinen nauru ja hän virkkoi: »Rovasti — rovasti, lienen hourannut. Minä äsken näin unta, että kuolema tuli minua noutamaan ja sanoi itseään rovastiksi. Vai rovasti. Oletteko sen rovasti Petreliuksen poika, joka oli minun rippikoulupappini?»
— En ole Petreliuksen poika, minä olen kaukaa Etelä-Suomen poikia.
— Minä en tunne sitä Etelä-Suomea. Oliko se Etelä-Suomi pappi, jonka poika olette?
— Ei ollut, siellä vain koulun opettaja opettaa nuoria ihmisiä ihmisiksi.
— Opettaja… Opettaja… Rovasti… Rovasti … sanoi muori harhailevin silmin, mutta sitten surullisesti virkkoi: »Milloin ne on ne lukukinkerit, että saisin käydä kirkossa, ennenkuin se kuolema tulee noutamaan?» Kirkkaat kyyneleet näkyivät muorin silmien nurkissa ja koko ruumis vapisi hiljaa.
Ruustinna löi käsiään yhteen ja sanoi: »Tuossa nyt ollaan, kun Kaarlo tullessa pahoitteli, että ei tullut otetuksi rippineuvoja mukaan, jos joku kuoleva siellä erämaassa tarvitsisi.»
Rovasti ei osannut muorin kysymykseen muuta vastata kuin että ei se lukukinkeri ole kaukana. Mutta sitten rovasti sanoi hiljempaa, jottei muori kuulisi: »Minun täytyy muorille lahjoittaa tuo niin syvästi kaivattu apu. Tulen pyhän aikana tänne, kun ensi pyhänä ei ole rippiä, niin jätän kirkon sille veljenipojalle, nuorelle papille. Ja tulevalla viikolla saan sitten nähdä sen halmeen kyntämisenkin.»
— Ai ai, mutta minä jäänkin tänne siksi, huudahti ruustinna ja kääntyen isäntään ja emäntään pyörein silmin kysyi: »Saisinko todellakin jäädä?»