Anna Maria pistäytyi pirttiin, mutta joutui sieltä heti takaisin täyttämään rovastin ja ruustinnan kupit, minkä tehtyään toi pöydälle kolme kuppiparia lisää. Hetipä tulivatkin isäntä ja emäntäkin saliin ja heidän jäljessään hieman kainona käveli rotevavartaloinen eloisakasvoinen komea mies ja istui oven lähellä olevalle tuolille.
Anna Marian täyttäessä niitten vastatulleitten kuppeja rovasti leveästi hymyillen sanoi: »Tämäkö se nyt on teidän sulhasenne?»
— Niistä puista kai se pitäisi tulla, jos tullakseen.
— Olettepa osannut valita yhtä rotevan kuin itsekin olette.
— Hm. Hän kai se minun on valinnut enkä minä häntä, sanoi Anna Maria ja uhkea rinta hytkähti somasti. Ajatteli sanoa, että eihän siitä ole uuhen määinnästä, jos ei oinas mäkätä, mutta heitti kuitenkin sanomatta; kehoitti vain isäänsä ja äitiänsä ja vierastaan ottamaan kahvia.
— No niin, se on sitten siihen asti valmista, mutta mitä siihen nämä isä ja äiti sanovat? sanoi rovasti isännän silmiin katsoen.
— Minkäpä sille taitaa. Kun kaksi on keskenään sopinut, niin kolmannelle korvapuusti, sanoi isäntä vakavasti, mutta kuulosti siltä, että se kauppa ei ollut aivan isännän mieluinen. Kuitenkaan ei hän tahtonut kieltää.
Rovasti arvasi, että salainen vastahakoisuus asiaan johtui vain siitä, kuten hänen sanoistaankin oli viikolla käynyt selville, että niistä Anna Marian sijalle tulevista miniöistä ei ole Anna Marian laista työn turvaa. Niinpä hän ei välittänyt sen enempää isännän vastahakoisuudesta, haki vain pienestä matkalaukustaan paperia, kynän ja mustepullon ja kirjoitti kuulutuskirjan muitten kahvia juodessa. Ja kun kirja oli valmis, rovasti varsin tahallaan isän kuullen hymyillen sanoi: »Nyt kai Anna Marian ei tarvitse enää lantatunkiolle lähteä, kun on tullut morsiameksi. Nyt kai se alkaa uusi koti kuvastua mielessä.»
— Hyvä ei hävetä ja tyhjä ei peloita. Kyllä huomenna näette virkkausneulan morsiamen käsissä, kun tulette meidän työmaalle, sanoi Anna Maria ja ylpeästi hytkähti koko ruumis.
— Niin… Sitähän kai huomenna mennään sinne halmeen kynnäntään. Sinne minä kaikin mokomin tulen mukaan, sanoi rovasti muistaen viikollisen aikomuksen.