Sen sanottuaan hän kiirein askelin lähti talliin ja mennessään murisi: »Kaikki touhut tässä kiireimpänä touontekoaikana pitää olla! Nytkin Saikalla on aamurupeama auringon noususta asti kynnetty, ei ole vielä apettaan kerinnyt syödä, niin täytyy lähteä Jyskylään juuri kuin tulipalon sammutukseen.»
Nimismies oli jo kartanolla lähtöön valmiina, kun isäntä talutti Saikkaa kärryjen eteen ja valjastaessaan yhä mutisi: »Tuo talonpojan kiire se ei herrojen mielestä paljon maksa, kun kesäntulon takia on toukojen teko myöhästynyt tänne asti. Nyt vihdoin olisi päästy kylvön tekoon, niin jo tuo touhu laitettiin, vuoden tärkeimpinä päivinä!»
— Ei se ole minun syyni, sanoi nimismies ja hyppäsi kärryihin, missä
Mooses jo istui kuskipukilla.
— En minä tuota sillä sanokaan, että se on teidän syynne, sanoi isäntä ja ojensi ohjakset Moosekselle.
Saatuaan ohjakset käsiinsä Mooses ropsautti perillä Saikkaa lautaselle, jolloin Saikka hyppäsi laukkaan niin että kohona tempautuivat kärryt perään. Saikkakin ymmärsi kiireen. Heti kun portista oikesi tielle, lähti omasta halustaan juoksemaan niin, että vaaleanharmaa pitkä harja leimusi ilmassa ja kärryjen pyörät yhtenä harmaana ja jyristen pyörivät perässä.
Honkaniemen majatalossa kuvernöörin määräyksen mukaan piti olla kaksi talon hevosta ja kaksi aputalon hevosta, mutta nyt tarvittiin kaikkiaan viisi, joten Pilkka joutui viidenneksi. Pilkan sijaan koetettiin saada kylästä hevonen, mutta kun oli kiirein kylvöaika, niin ei saatu mistään.
Oltiin jo puolenpäivän rinnassa toukokuun kymmenentenä päivänä, kun kenraalikuvernöörin matkue saapui Honkaniemen kartanolle hevoset vallan valkeassa vaahdossa ja muutamat verta päristäen. Hevosten palauttaja, puolikasvuinen poikanen, hyppäsi kiroillen ja vihasta puhisten riipomaan hevosia aisoista irti.
Etumaisena olivat nelipyöräiset kuomupäälliset vaunut, joiden kuomun perällä kaksi tähtiotsaista kirkasnappista, helarintaista miestä puoleksi makuullaan rötkötti. Turvottuneet karkeat kasvot olivat jäykän totisina ja puoleksi ulos pullistuneet silmät muljottivat melkein liikkumattomina päässä. Näytti kuin ne eivät tajuaisi eivätkä tahtoisikaan tajuta tällä kulmakunnalla yhtään mitään. Jäljestäajajat, tähtiotsaiset ja kirkasnappiset herrat, nousivat kärryistään, toinen heistä kiirehti nimismiehen ja kuskien kanssa toimittamaan hevosten laittoa aisoihin ja toinen herroista meni vierashuoneeseen, josta hetken perästä palattuaan puoleksi vihaisesti sanoi hevostensa luona häärivälle kyytipojalle: »Tuolla pöydällä on kyytirahat, peri sieltä rahasi.»
Nyt olivat hevoset aisoissa, Osmo ja Saikka vaunujen edessä, ja vaunujen tuuteropäinen kuski alkoi niitä ohjata tielle. Aputalojen hevoset olivat toisten herrojen edessä, joitten kuskit kiirehtivät etumaisten jälkeen. Pilkka, kaikista komein hevonen, joutui nimismiehen eteen ja sen ohjaksia nimismiehen käteen ojentaessaan isäntä sanoi: »Tämä on nuori ja vasta leikattu hevonen, niin koettakaa pitää armontaiten. Vastamaissa annatte väliin kävellä, kyllä se sitten myötämaissa tavoittaa toiset.»
Nimismies nyökäytti tähtiotsaista päätään ja sanoi: »Kyllä, kyllä», ja sen sanottuaan ohjasi hevosensa toisten jälkeen. Mutta portilla Pilkkaa tielle oikaistessaan ivallisesti hymähti ja tuskin kuuluvasti sanoi: »Ukko säälii tätä kukkaansa, mutta kyllä se tänä päivänä kuitenkin ensi kerran höyryää, ennenkuin ollaan Jyskylässä.»