Mooses, jonka nimismies oli jo hevosta valjastettaessa komentanut taakseen erään matka-arkun päälle istumaan, jyrkästi sanoi kuultuaan nimismiehen ilkeämielisen uhkauksen: »Tämä Pilkka on minun nimikkoni, minä en anna ajaa liiaksi.»
— Hm. Vai et sinä anna ajaa. Tässäpähän nähdään, sanoi nimismies ja voimainsa takaa riuhtaisi Pilkan ohjaksia antaakseen Pilkan varsin tuntea, että nyt ovatkin ohjakset miehisen miehen käsissä, ja samalla näyttääkseen Moosekselle, miten hän tohti tehdä.
Kaikki ihmiset, mitä vain talossa oli, kiirehtivät portille katsomaan menijöitä ja näkivät, miten kuskien pitkävartiset piiskat huiskivat ilmassa ja nahkaiset letikkosiimat vinkuen läiskähtelivät hevosten selkiin. Matkue lähti etenemään kuin tuulispään ajamana, niin että poro kuivasta maantiestä pöllyten nousi ja tomupilveen peittyi koko matkue. Etenevä ratasten jyrinä vain enää kuului.
Honkaniemen isäntä pudisti vihaisesti päätään ja hampaitaan yhteen kiristäen sanoi: »Ei tule nyt hyvää. Itseni sittenkin olisi pitänyt lähteä.»
Tepaston hevosten palauttajakin oli katsomassa menijöitä ja hänkin hammasta purren sanoi: »Ne ovat koko mustalaisjoukkoa. Niillä on terveet kädet noilla kuskeilla. Myötäänsä niitten piiskat huiskavat ilmassa. Jos hevoset hyvin menevät, niin enempi pitäisi vain mennä. Myötämaat ja tasaiset ajetaan juosten minkä vain kavioista lähtee ja vastamäet laukalla ja yhä vain hevosia lyödään kuin vierasta sikaa. Verta rupesikin tuo meidän Valko ja Törmälän Hiiro päristämään jo loppumatkalla ja olisivat kaatuneet, jos vielä olisi parikaan kilometriä ollut matkaa. Jokainen luunsolmu vapisi kuin virrassa, kun tuossa aisoista riisuin. Joutaisivat olla siellä missä ei silmä näe eikä korva kuule.»
— Voi sittenkin, kun en tullut itse lähteneeksi. Menettävät ne ainakin tuon Pilkan. Vasta leikattu ja nuori hento varsa, sanoi isäntä haikeasti ja lähti palaamaan portilta kotiinsa.
— Mitä se sitten auttaisi, jos te olisitte nimismiestä kyydissä. Tuo rötköjoukko kun ajaa edellä, niin nimismies painaa perässä, sanoi Tepaston hevosten palauttaja.
Honkaniemen isäntä punalsi vihaisesti päätään ja hammasta purren sanoi: »Minä saisin yhdeltä nimismieheltä ohjakset käsiini ja ne pysyisivät näissä hankasissa, vaan eihän tuota edeltäpäin usko ihmisiä seitsenpäisiksi perkeleiksi.»
Kylmä hiki kihosi Honkaniemen isännän otsaan ja ähkien ja hammasta purren hän käveli pihansa vaiheilla sinne ja tänne kykenemättä menemään mihinkään työhön.
Emäntä koetti lohdutella, että eihän sitä nyt vielä tiedä niin kovin huolehtia eikä hätäillä ennenkuin hätä näkyy. Lopussahan se vasta kiitos seisoo. Onhan Mooses Pilkalla jo ennenkin Jyskylään ja Jyskylästä tänne ajanut puolessatoista tunnissa. Lentämällä kai ne kulkevat, jos vielä vähemmässä ajassa pääsevät.