— Mistä se rautatie sitten tulee kulkemaan, kun me niin kaikkien urpupuuksi olemme sattuneet?
— Se tulee menemään tästä teidän kirkkotienne poikki Lepokiven seuduilta, sanoi joukosta eräs Siuruan kylän mies.
— Ja sittenkö sitä suurta Korentosuota pitkin?
— Siitä juuri. Halki suon Kelovaaran päätä kohti ja sitten Kelovaaran pohjoispäitse Jukkasjärvelle ja sieltä mihin mennee sitten.
— Vai Lepokiven kautta. Viisi virstaa tästä.
— Niin. Ja metsäherrat näitten valtion metsien takia kuuluvat Lepokiven tienoille tahtovan asemaa tai pysäkkiä. Siten te tulette niin likelle rautatien asemaa, että joka kerran junan tullessa kuulette veturin vihellyksen.
— Niin kauasko se kuuluu?
— Kuuluupa hyvinkin ja näette savunkin, kun juna Korentosuota mennä huitelee. Silloin te ette olekaan enää asumassa erämaan sydämessä, kun junan jyrinän ja veturin vihellyksen kuuluvissa olette.
— Mitäpä tuosta, kun ei vie kirkolle päinkään. Halkoo vain erämaan soita.
— Kyllä se vie kirkollekin. Tästä Jonkereeseen tulee tuskin parin tunnin matka.