Kerttu ei näyttänyt kuuntelevan toisten puhetta, ojenti kätensä niskansa taakse, liitti sormensa ristiin takaraivansa ympäri, keikisti niskansa taaksepäin ja huulet yhteen nipistettyinä suurilla vesiharmailla silmillään katseli taivaanrantoja, katseli kauan aivan rävähtämättä.
Mutta viimein hän virkkoi:
"Niin, se on totta, että me emme ole niin onnettomat kuin nyt näyttää. Noita lehmiä meillä on liiaksi, emme niin monelle saa talveksi suojaakaan. Kaksi tai kolme lehmää panemme vaatteesen, syömiseen ja siemeneen. Ensi työksemme teemme pirtin tuon valmiin uunin ympärille. Tuosta korvesta kannamme hirret ja koirankaulalle salvamme, kuten isäkin ensimmäisen saunan oli tehnyt. Samoin teemme saunan. Sitte rupeamme kuokkimaan tuota paloa, laitamme sen kelpotavalla kylvöön, niin kaunista katselemme tulevana kesänä. Siten on meillä työtä ja ruokaa. Sitte kun olemme heinän tehneet, niin teemme navetan samalla tavalla kuin pirtin ja saunankin pyöreistä hirsistä. Mutta nyt tuohen irti ollessa pitäisi katoiksi kiskoa tuohia. Ja siinäkään ei ole kaukaista, yksi päivä niitä antaa, kun menemme tuohon pahkalehtoon."
Sanna: "Siihen tuumaan minä tartun ensimmäiseksi!"
Katri: "Siihen minäkin!"
Riikka: "Samat sanat."
Vappu: "En ole muita kipeämpi"
Auno: "Hyvä tuuma. Mutta se on ensimmäinen harkittava, että miten pääsemme vaate päälle."
Vappu: "Sinne Ahtolaan sitä pitää lanttasta, kuten Kerttu jo sanoi."
Auno: "Alastikko sinä menet?"