Isäntä: "Semmoinen juuri… So, hyvä tulee, kun joutuu."
Isäntä sai valmiiksi luotilaudan.
"No nyt se on valmis. Tulkaapas nyt katsomaan, kun teitä opetan.
Pankaahan mieleenne." Isäntä meni salvokselle.
"Tämän laudan levyiset pitää olla kaikki salvokset. Kas tämä entinen salvos tässä hirren selässä ei ole aivan samallainen. Levitetään juuri tämänlevyiseksi."
Isäntä asetti luotilaudan salvoksen sivulle pystyyn. "No nyt se on paikallaan."
Osotti lyijykappaletta, joka riippu punontaisessa.
"Niin, tämä aina salvoksia ja nurkan päitä merkitessä laitetaan niin, että tuo riippalanka seisoo tuossa aivan noin juuri pitkin tuota viivaa. Sitte tämän laudan laitaa myöten puukonkärjellä piirretään kahtapuolta, juuri tällä tavalla, ja sitte tämä lauta pannaan näiden merkkien jälkeen näin poikki hirrestä — ja tästä piirretään salvoksen leveys. Sitte pitää hengen tulleen edestä varoa, ettei saa kirves varastaa puolesta eikä toisesta. Samoin kuin nurkan päitä merkitään, niin asetetaan tämä lauta näin, että juuri tuo riippa lyöpi tuohon merkkiin. Sitte piirrätte tätä laudan syrjää myöten, niin siinä kaikki koko konsti. Kun niin teette, niin sen täytyy väkiselläkin nousta suoraan."
Sanna osotti sormellaan lyijynuoraa ja sanoi: "Se on tuo lyijynokare, tuommoinen nolkotus vaan tuossa langan nenässä, joka ajaa nurkan taivasta kohti ihan väkisellä. On liian paljo mieltä noin vähässä paikassa."
Isäntä: "Konsti ei ole kangella väännettävä… Niin, nyt kun tällä tavalla olette nämä päällimmäiset salvokset tehneet, sitte poskeatte hirren, että se juuri sopii putoamaan salvoksen pohjaan. — Posketessa täytyy olla hirsi kohdallaan. — Sitte merkitsette tarkasti salvoksen, siinä se on salvos viekas tulemaan akanhampaalle."
Vappu: "Eikö ukonhampaalle?" Isäntä naurahti ja jatkoi: