Kerttu: "En viitsinyt."
Auno: "Mitä me siitä. Työ käymään vaan!"
Sanna: "Työ käymään vaan! Ei pakisten parane."
Isäntä seisahti suksillaan, otsa vähän kurtistui ja sormellaan sujutteli vahvan, vähän kyömän nenänsä lihaista päätä ja suurilla tummilla silmillään katsoi suksiensa kärkiin… Mutta heti pyörähti, palasi takaisin tyttöin luo ja virkkoi:
"No minulla nyt eivät ole niin sienat tulessa eikä aika ihan jäniksen selässä, etten joutaisi hieman viipymään. Näytäppäs, Auno, minulle kirves, niin minä salvan yhden hirren paikoilleen, että opitte tuota luotilautaa käyttämään."
Auno hehkuvin kasvoin työnti kirveensä ja virkkoi:
"Oli mielemme teitä pyytää meitä sen verran, vielä opettamaan, vaan emme viitsineet."
Isäntä nakkasi sarkaisen nuttunsa hangelle, nousi nurkalle ja alkoi posketa kumisevaa hirttä.
Tytöt kehiysivät katsomaan, katsoivat niin mielissään, että kielet olivat huulien välissä ja huulet menivät mukaan, kun isännän kirves niin lihmakasti päästeli lastuja poskeaksesta…
Isäntä sai hirren posketuksi ja se johotti salvosten pohjassa.