Vappu: "Ka rietas, miten ruskaa ja lekkuu tuo kanto, katsohan! Kyllä nyt ei kanto ole omalla asiallaan. Painetaan vaan yhä!… Katsokaa miten laajalta liikkuu maa!… Kuule, mitä nuhjavat ja ponkkavat juuret. Mennään ihan latvaan ja painetaan kerrassaan maahan!… Sillä lailla! Voi, voi kun tämä on lystiä!"
Kerttu: "Pitäkää vaan siinä; minä kopistelen mullan pois, että kevenee."
Sanna: "Täytisen karhapää mikä on!… Siinä on juuria vaikka minnepäin, mutta lähdön teki!" Auno: "Täytyy sitä voiman käsissä." Riikka: "Mutta ase on tuo hirsi tuohon asiaan."
Katri: "Eihän tuolle sulinkäsin voisi ei tämän taivaallista."
Kerttu: "Tulkaapas noihin sarviin, niin kellistämme nurinniskoin…
Sillä lailla vaan."
Auno: "Ruska mitä ruska, vaan kyllä kellistyt… Siinä se nyt karhottaa, mokoma karilas."
Riikka: "Minkälaisen puran on kasvanut maaemään ja sinne se vielä haroittunut sen tuhansiin haaroihin ja imekkeihin! Mutta lähdön teki!"
Auno: "Mutta katsokaapa tuota multaa, kuinka se on kaunista. Se on kuin ilmoista talkkunata."
Sanna: "Entäs tuo myllöstys; miten kuohkeata on tuon juurikan pohjalta. Se on semmoista savikon muheaa."
Kerttu: "Näkyy olevan paras, kun ensimmäiseksi väännellään nuo kannot, niin se siinä myllöstäytyy, että vähä jää koko kuokkimista. Näkyvät nuo juuret urkenevan niin kauas."