"Kiitos, kiitos! Mitä kuuluu vieraalle?"
Vieras: "Ei liikoja. Rauhan sanomat… Minä olen Juken-Maija. Tulin tänne kun kuulin, että olette kutsuneet".
Auno: "Terve tulemaan! Painakaa puuta."
Juken-Maija katsahti oven suussa seisovaa poikaa.
"Otin tuon pojankin mukaani; ikävä sillä olisi kotona… No älä nyt siihen oven suuhun seisomaan: tule tänne penkille. Se on semmoinen ujo tuo poika."
Otti ketterästi turkin päältään, pisti sen naulaan ja virkkoi pojalle:
"Panehan sinäkin Pentti tähän turkkisi."
Poika riisui turkkinsa, pani sen naulaan ja istahti penkille; kädet polvilla ujosti silmäili talon asukkaita.
Juken-Maija kävellä sipsutteli kepeästi akkunasta akkunaan ja hymysuin iloisesti virkkoi:
"No teillähän on täällä iloinen pirtti! Tämähän nyt on kuin köyhäin taivas! Jo tässä sopii keloilemaan. Ai ihmettä! Tuntuu niin väljälle ja valoiselle. Meillä siellä kirkolla on asunto semmoinen pieni tuuttero; yksi ikkuna ja senkin pimentävät toiset rakennukset, eikä näe minkäänlaista ulkokausteelta."