Sanna: "Kirkolle päin oltiin kulussa, istahettiin tähän tuulluttelemaan ja katselemaan tuota maailman repaletta. Vaan emme tiedä enempi kuin pukki Venäjästä, mikä on minkin nimellistä tienoota."
Ukko huohotti väsymyksestä, pyyhki otsaansa, siveli harmaata korvapartaansa, silmäili tyttöihin.
— "Mistä te olette, kun ette tunne tienoita? Ette sainkaan liene tämän kirkon ihmisiä."
Sanna: "Tokipa kovinkin loittoa. Kyllä minä teidät tunnen, näin teidät tuolla Koivukankaalla viime talvena."
Ukon silmät kirkastuivat.
— "Vai Pietolan tyttöjä! Jahaa."
Sitte hitaasti oikasi itsensä ja teroitti mustat kuoppaan painuneet silmänsä etäisiin tienoitiin, tuijotteli hetken, hitaasti ojenti keppinsä kohti lounaan rantaa ja verkalleen alkoi selitellä.
"Katsokaa: tuolla tuo monisaarinen järvi on Luotosen selkä, joka liittyy tänne näihin sinisiin vuoriin."
Kääntyi hitaasti ja osoitti kepillään pohjoiseen.
"Tuolla pohjoisessa tuo pilvien rajalla häämöittävä sininen kuhmura on Hyllyäiskeron pullea harja."