Sanna: "Jokohan sitä nytkin satuttiin väärään paikkaan, kun kaikki tuonne menevät kuin lampaat laihoon ja kitisevät kuin kärpäset hyvässä ruokapaikassa. Jokohan lähdemme mekin tuonne?"
Kerttu: "Pysytään paikallaan."
Auno: "Tässä ollaan."
Penkkiin istui väki kirkon perässä. Lukkarin penkkiin ilmaantui eilinen paljaspäinen mies, joka pöheisillä silmillään välinpitämättömästi katsella murjautteli ihmisiä; karasteli kurkkuaan ja laitteli heiluvia numeroita tauluunsa.
Mutta unilukkari ja rovasti tulivat tyttöin luo, seisahtivat siihen. Rovastin muhkea vatsa työntyi kauas mustalahkeisten jalkain kohdalta, paksu säkkileuka riippui kaulalla, korkeat kasvopäät seisoivat jäykkinä ja synkät varjot kuvastuivat notkoisessa otsassa. Unilukkari vähän kumartain viittasi tyttöihin, silmät vilahtelivat kiukkuisesta, mutta vakavin kasvoin pyhällä painolla virkkoi:
"Nämä ne ovat, joista minun on täytynyt herra rovastille tuoda ilmi… ilmi sen, mitä puhuin."
Rovasti tuhkanharmailla silmillään äljäytti virallisen katseen tyttöihin ja alkoi römeällä äänellään ja saarnaavalla nuotilla paasuta, että sylki pärisi suunpielistä:
"Te olette eilen häväisseet Jumalan pyhää temppeliä; te olette pilkkana pitäneet Jumalanpalvelusta, te olette menneet kiellettyyn paikkaan tässä Herranhuoneessa, te olette nyt kiipeytyneet akkunasta tänne kirkkoon ja niin kaikellaisilla ilveillänne olette tehneet Jumalan pyhää lakia vastaan ja saastuttaneet tämän kalliin Herranhuoneen. Niin tämän katkeran ilkityönne rangaistukseksi saatte käydä jalkapuuhun Jumalanpalvelusajaksi."
Sen sanottuaan rovasti lähti astua kellertämään kirkon perään. Lukkari alotti virren. Mutta unilukkari viittasi tyttöjä, ärähti, että "seuratkaa minua, lurkit!"
Vaalein kasvoin ja värisevin huulin tytöt seurasivat unilukkarin korkeanokkaisia paulakenkiä.