Kirkon edustalle sileälle nurmelle oli kuljetettu suuri musta hirsi, jossa oli yhdeksän nyrkin mentävää reikää. Sen luokse seisahtui unilukkari. Oli kaksi miestä, jotka nostivat pois päällimmäisen osan.
Martta parahti itkuun, mutta samassa kaatui maahan, puristi hampaansa yhteen ja nyrkkinsä lujaan; silmät seisoivat ja rupesi tärisemään kuin virrassa; löi käsillään ja jaloillaan maahan.
Tytöt eivät tajunneet mitä tehdä. Kerttu meni Martan luo, hallitsi sitä, virkkoi:
— Älä nyt niin. Voi, voi!
Unilukkari sanoi karmeasti:
"Pankaa tuohon jalkanne!… Sukkelaan!… Pankaa miehet väkisin, rovastimme on määrännyt."
Kerttu: "Älkää toki tätä Marttaa! Syytön tämä on. Näettehän… kouristi. Älkää panko! Älkää panko!"
Unilukkari: "Pankaa vaan yhteen joukkoon. Kyllä se kestää telutakseen tuo hirsi. Anna potkia, pankaa vaan. Se niin, pidähän siinä, että saadaan hirsi päälle… No käykää paikallenne! Jalka tuohon!"
Saara parahti: "Ei minua! Sanna se teki. Ei minua! No älkää hyvä isä! Älkää! Ei minun ole syytä, Sanna se…" Unilukkari reuhautti Saaran hirren viereen, pani jalan koloon, virkkoi:
"Sinä syytön. Ole siinä!"