"Tietäkää rakkaat ystävät, että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ja minä, Jumalan ja hänen ainoan poikansa uskollinen palvelija, sanon, että minulle on annettu taivaan valtakunnan avaimet ja mitä minä päästän maan päällä, se on päästetty taivaassa, ja mitä minä sidon maan päällä, se on sidottu taivaassakin. Mutta nyt teille on tapahtunut armo ja laupeus, ja minä päästän teidät kristillisen seurakunnan yhteyteen eikä kukaan saa teidän syntiänne soimata. Jos joku sen tekisi, hän on vikapää samaan rangaistukseen."
Unilukkari otti avaimen. Tytöt nousivat toisen jalkansa varaan ja päällimmäinen hirsi nostettiin pois. Tytöt vetivät jalkansa hirren raosta, huivilla peittivät kasvonsa ja kurttuisina riippuivat hirressä hierauneet vaatteet.
Martta ei herännyt. Unilukkari nosti jalan pois hirren kolosta ja käänti nurmelle. Siihen hervahti varatonna Martan verinen ajettunut jalka.
Rovastin kasvot punastuivat ja öljäkät silmät vähän tulistuivat, kysyi:
"Mikä sillä on, kun ei toinnu? Mikä sillä on jalassa?"
Kerttu pyyhki silmiään.
— Sen kouristi, niin hieroi tuskissaan tuohon hirteen.
Auno lisäsi: "Sen aina kouristaa, kun mieli vaan nyrvähtää."
Rovasti silmäili hermotonna retkottavaa Marttaa, silmäsi tuhkivia sisaruksia; pani päänsä kallelleen. Pyhä rauhan kajastus näkyi kasvoissa, virkkoi:
"Niin se on. Kova se on synnin rangaistus — Onko teistä kukaan tullut rippikouluun?"