Sanna ja Vappu lähtivät perään. Menivät Martan luokse istumaan.
Rovasti kohotti lihavan päänsä. Suuriksi levisivät harmaat silmät, notkokas tasainen otsa lientyi pilveen, leveä suu murnistui ja paksu parransänkinen leuka vetäytyi kurttuun. Katsahti Sannan ja Vapun jälkeen, mulautti toisiin tyttöihin ankaran silmäyksen. Mulautti vielä uudelleen ja hengitys tuntui ahtaalta. Unilukkari virkkoi painolla:
"Niillä on sydäntä!"
Rovasti posahti: "On niillä sydäntä, mutta nyt ovat leikissä, josta eivät niin sanomin selviä. Kyllä minä oikaisen. Minä panen lukkarin kouluun! Lukkarin kouluun minä panen! Kyllä siellä niskanne sujuu. Vai niskoittelemaan te tässä rupeatte!"
Saara hyppyset suussa hätäisesti palavin silmin virkkoi: "En minä niskoittele… Tuo Riikka, Sanna ja Vappu. En minä. Luen minä."
Rovasti ärjäsi: "Mitä sinä luet?… Tuossa kirja, koetappas."
Saara astui pöydän luo, pyyhki vesikiehteet silmistään, alkoi tähystää rovastin sormen kärkeen ja vapisten janaasi: "Ässä… ässä… ii… siihen."
Rovasti painoi lujemmasti sormeaan kirjaan ja jyrmeästi lausui:
"Siihen aikaan…"
Saara: "Siihen aikaan… Siihen aikaan… koo… koo… ässä."