Rovasti kiskasi kirjan pois, paiskasi pöytään; sylki pärähti pöydälle.
— Saatte mennä lukkarin kouluun joka kynsi! Ja jos ette ole ihmisiksi, niin minä teille näytän! Kaikkia maa kantaa ja taivas kattaa! Menkää lukkarin kouluun!… Ettekö kuule!
Rovasti poikasi jalkansa lattiaan. "Kävelettekö ulos! Onko siksikään järkeä?" Tyttöin silmät olivat pyöreinä eivätkä näyttäneet tajuavan mitään. Mutta Kerttu lähti hyypiyksissään kävelemään ovea kohti. Aunon suu aukesi, näytti aikovan sanoa, mutta ei tullut sanaa; lähti Kertun jälkeen ja samaa tietä sukittivat toisetkin.
Rovasti poikasi vielä jalkaa ja jälkeen ärjäsi: "Jos vaan ette mene lukkarin kouluun, niin kyllä minä teidät opetan!"
Unilukkari totisena: "No luulisi sydämmen lähtevän. Mutta sen näkee, ettei niissä vähä tunnu. He ovat omiansa lukkarin kouluun."
Rovasti niekutti lihavaa päätään ja lausui:
"Kyllä minä oikasen!"
Riikka se oli herätellyt Martan jaloilleen ja alkoi taluttaa pois. Äänettöminä hartiat rytyssä, huivi silmillä astua nyrköttelivät tytöt majapaikalleen.
Matalalle penkille oven suuhun istuivat rinnakkain ja katselivat kenkiään. Kaikki oli hiljaista. Valkea mustanokkainen kissa käpälöittensä päällä kyhnötti pankolla, hyrritteli ja tyhmännäköisesti raotteli raukeita silmiään. Pentti ikkunan edessä kaperteli kissan purtiloa ja vinoilla silmillään alta kulmainsa katsoa murjautteli tyttöjä.
Maija tuli ulkoa, kiiresti astua lenttuutti vesisankko käsipuolessa. Silmät leimahtivat tyttöihin, heitti vesisankkonsa uunin kupeelle, oikasi itsensä, pyyhki märkiä käsiään piikkoiseen esiliinaansa ja virkkoi: