Maija: "Eihän sitä makeaa mahan täydeltä, kunhan siksi että suumme pesemme."
Otti eteensä sen juustoleivän, viilti puukolla kolmeksi kappaleeksi.
Pentin eteen pisti yhden ja toisen kaikkein isoimman kappaleen laski
Pieton eteen, virkkoi:
"Katsoppa tuota loskaretta! Semmoista ei ole ollut edessä viiteen suveen, sen minä sanon… Kyllä sitä vielä tämäkin talo näkyisi emännän tarvitsevan; aivan kaikellainen talouden hoito näkyy kurikkata vetävän. Tietääpä sen, kun ei ole yhtään talossa semmoista, joka olisi mitään nähnyt, olleet ihan kuin säkissä koko elinaikansa. Toisin se kääntyisi minulla, jos olisin emäntänä, mutta minä olenkin nähnyt enemmän."
Pieto ei näkynyt hyvin kuuntelevan Maijan puhetta, pureskeli vaan kalaa ja leipää ja haarikasta särpäsi piimää sekaan.
Maija se syödä mäiskytti juustoleipää, että suupuolet vaahtesivat ja silmät pyörivät päässä kuin kerät. Pentti toisella puolen pöytää nuoleskella loiski näppiään ja vilkasi Pieton juustopalaseen. Maija nieltä haroi juustoleipää ja palasuussa virkkoi:
"No nytkö se Pentti jo syödä hoklasi juusto-osansa? Siinä ei kauan viivytty. Sananlasku sanoo: joka on ratto ruuilleen, se on töilleen terävä. Kyllä se vielä joutuu, kun se pääsee työnkin rintaan."
Pentti suu mareissaan katseli Pieton juustopalasta, Maija katsahti
Penttiin ja virkkoi:
"Kävikö se vähäksi? No ei makeaa mahan täydeltä. Osallaanhan se mies elää, koira toisen kohtalolla."
Silmäsi Pietoon, siirti sen juustoleipä-kannikan Pieton eteen ja sanoi:
"Syö nyt pois tuo juustosi, tuolla pojalla näkyy sitä mieli tekevän."