Pieto leikkasi palasen näppiinsä ja rupesi syömään. Maija: "Eikös ole hyvää?"
Pieto pureskeli ja katseli palasensa valkeaa suuhmaloa, jossa selvästi näkyivät leveät hampaan-jäljet ja virkkoi:
"Tuntuupa tuo menevän."
Maija palavin silmin silmäili Pietoon ja virkkoi:
"Anna pikkuinen viipula tuolle pojalle mieliksi, pienempi se olikin sen osa; sillä näkyy niin mieli tekevän. Tuosta noin kun vähäsen leikkaat, hänelle mieliksi. Vähästähän se on huiman mieli hyvä."
Pieto leikkasi kerrassaan kolmannen osan juustopalastaan ja antoi sen
Pentille.
Maija: "No nythän sinä saitkin koko vänkäleen! Katsoppas, kun sinulle on hyvä tuo isäntä. Voi, voi, kun antoi paljon! Kyllä nyt jäit, Pieto, vähemmälle. Minun olisi aina tahtoni, että kunkin pitäisi osansa saada; mutta kun itse annoit, niin oma on vahinkosi… Niin, kyllä sitä laittamalla saa makeankin palan. Se on vanha sananlasku, että ei ruoka syömällä lopu, vaan saamattomuutta. Kyllä noita lehmiä jos minä olisin hoitamassa, niin sen uskon, että ei tarvitsisi syödä kuivia paloja ei kesällä eikä talvella. Nytkin jos Reeta, Martta ja Saarakin olisivat hoitamassa, niin tuskin puolta maitoa lypsäisivät. Aivan ihan paikalla, kun minä aloin hoitaa, niin alkoi runsastua maidon tulo. Ja sen tekee ihan tuo palasien antaminen. Ne tulevat niin hyville mielin ja se tekee paljon."
Syömästä oli päästy; nousivat pöydästä. Pentti istahti penkille ja unisennäköisenä katsella muljautteli ja lupisteli silmiään.
Maija: "Jopa Penttiä väsyttää. Pian se halla matalan kylmää, minkä Pentinkin. On vielä nuori, niin suussa se on särjellä sappi. Päivän kutostaa, niin väsyyhän sitä. Eipä kumma, jos alkaa nukuttaa. Heitäppäs päältäsi liiat ketineet ja mene kamariin vuoteellesi nukkumaan."
Pentti riisui päällimmäiset vaatteensa pois, lähti paitasillaan astua nyrkkäsemään kamariin. Maija asetteli Pentin vaatteita naulaan, virkkoi: