"Niin, menehän vaan sinne vuoteelle nukkumaan. Kyllä minäkin tulen, minä käyn ensin Pieton vuodetta tuolla ladossa kouhottelemassa. Lieneekö koko kesänä korjattu. Aivanhan se polkeutuu yhdeksi taitoksi, kun ei milloinkaan pengota. Minä lähden nyt ja laitan aivan uuden jälkeen sen vuoteen."
Maija lähti ulos, vilkasi Pietoon ja virkkoi:
"Saat sinä tulla nukkumaan, en minä sitä kauan korjaa."
Maija astua hulmusi latoon ja Pieto lähti perässä kävellä jämpimään. — — —
Päivä jo paistoi itäisen metsän latvoilta, kun Maija vasta palasi vuoteen korjuusta. Kepeästi hän kapperehti aamuaskareillaan, ei malttanut kävellä; juosten toimitti asioitaan. Lehmät olivat jo lypsetty, maidot korjattu, pytyt pesty, kun Pieto tuli vasta makaamasta ja istahti rappusille ja silmäili taivaalle valkeankajakoita tuulen-kynsiä. Katseli ilman kaikille suunnille, mutta ei näyttänyt varsinaisesti katsovan mihinkään. Maija toi kodasta juustopadan kartanolle jäähtymään, virkkoi:
"Pian se kypsi kerkeää emännän hyvän käsissä. Tuossa on jo aamuskeitto ja aamuasiat ovat kaikki jo ihan sujona."
Sitte istua liepsahti Pieton viereen rappusille, pani kätensä Pieton polvelle ja alkoi puhella:
"Minä olen tässä itsekseni nyt miettinyt, että kun tänä iltana aikoivat tulla tytöt kotiin ja huomenna on Lauantai, niin me pääsemme lähtemään kirkolle ja siellä laitetaan asia jaloille. Mitäs se paranee. Silloin sika säkkiin, kun se on päin. Ei virkata kenellekkään ei tytöillekkään, saattavathan ne kuulla sen jäljeltäkin… Eikös niin, että lähdemme huomenna, sillä enhän minä tässä tiedä tätä tointa pitää ilman summan päältä? Ja silloin minä tietenkin vieläkin uskollisemmasti noita tyttöjä huolestaisin lukemaan, kun tulen äitipuoleksi. Se on sitte minun velvollisuuteni. Se on raskas velvollisuus äitipuolella, mutta minä koetan parastani. Eikös niin, että lähdetään?"
Pieto kohotti hartioitaan, kasvot hieman värähtelivät; painoi päänsä alas, virkkoi:
"Mitäpä tuolle lienee muuta kuin lähdetään."