Maija nosti tuleen pari tervaskannon-solmua. Kihisten rupesivat ne palaa hulmuamaan. Maijan otsa vetäytyi vähän kurttuun, matala nenä kipristyi, katsoi tuleen tervaa hikoilevaan kannon-palaseen, niekautti pari kertaa päätään ja alkoi:
"Saa nyt nähdä, muuttuuko tyttöin mieli äitipuoltaan kohtaan, kun pääsevät rippikoulusta. Luulisi niitten vähän tulevan järkeensä — ja kylläkai rovastikin muistuttaa. Kyllä se oli sentään koko lahja äitipuolelta se lukemaan opetus. Ei ole likellä toista semmoista äitipuolta. Semmoisen joukon saatin kirjalle, se ei ollut pikku teko; mutta pahaksi sentään olen tullut… Kaikkena ne muut sentään menisivät, vaan Sanna ja Vappu ne ovat ilkeimmät. Tosin ne jos saisivat olla alallaan, tehdä kuten itse tahtovat, niin ei niissä sitte mitään olisi; mutta menköömpäs niitä oikaisemaan, niin kohta saa sääriään varoa. Samallainen se on Riikkakin, kyllä sekin tekee kuten päästä käsketään… Tietäähän sen miten se sopii, että antaa heidän valtansa. Eheen toki minä, joka olen oppinut enemmän talouden hallintoa ihmisten tapaan, voi heiltä kysyä miten tehdään. Eikä muutoinkaan se milloinkaan käy laatuun, että muna kanaa neuvoo. Heidän täytyy olla lapsen sijassa minulle. Eikös niin, Pieto, enkös minä ole emäntä tässä talossa?"
Pieto: "No kukapas tässä on."
Maija pukkasi kekäleitä koommaksi, pani taasen parin verestä tervaksen palasta tuleen ja jatkoi:
"Ne näkyvät nuo tytöt saaneen sinulta ollakkin aivan mieltään myöten ja niin ne näkyisivät vielä nytkin tahtovan. Vaan kyllä ne nyt tulevat näkemään, ettei se aina ole niinkuin he tahtovat,… Minä olen tässä vieraskoreutta pitänyt. Kun vasta olen ollut yhden kuukauden oikein talon ihmisenä, niin en ole vielä viitsinyt. Mutta kyllä se kuitenkin lienee paras, että ajoissa otan ohjakset käsiini. Minä tiedän saattaneeni heidät ihmisten yhteyteen. Kyllä he ovat velkapäät minua palvelemaan. Ja jos eivät sitä tottele, niin luistakoot keinoihinsa. Mutta sitä meidän välikirjaa, sitä ei pidä ei kahden kaulan edestä niille ilmoittaa. Silloin niitä ei hallitse ei säkissäkään. Joutavathan tuossa ruokansa edestä työtä tehdä Kyllä siinä on perintöä, kun minä lukemaan opetin. Tuosta Pentistä se meille kuitenkin tulee vanhan päivän vara. Ei sitä pistäkkään pussiin niinkuin outo luulisi… Mutta nyt varmaan tulevat kirkkomiehet, kun Sepeli haukkuu. Eipähän nyt muita tullene näin myöhällä… Minä lähden katsomaan."
Pihalle kiirehtivät kaikki ja teroittivat silmänsä Pajulahteen päin, näkyisikö tulijoita. Sepeli se rienti metsän ranteesen ja haukkui yhäkin hurjemmasti, että kaiku täytti koko öisen ilman.
Pitkän tuokion he siinä katsoivat teroitetuin silmin Pajulahden perukalle. Maija virkkoi:
"Ilman se tuo koira mitä hourannee… Sepeli se! Sese, tule pois!"
Sepeli ei vieläkään heittänyt, vaan säköi uhemmaati ja Mahtui, että hyppi tasakäpälässä ilmaan.
Pieto: "Ei ole tyhjä; ehkä on peto liikkeessä. Minä otan pyssyni ja ammun peloksi."