"Sitä sinä, Pieto, aina nuriset. Mutta ethän tiedä, jos ne ovat yhtä hyvät, kuin pojatkin."

Pieto: "Ei ole tytöissä pyssyn metsään viejää… Suut suurenevat, saaliit vähenevät."

Liisa: "Älähän huolehdi. Kyllä se Jumala aina murheen pitää luoduista lapsistaan. Mikäs meillä on hätänä? Valmiissa maailmassa mennä nuivataan, yksi päivä kerrallaan… Sinä nyt taasen olet nurrutuulella, kun tänäpäivänä ei metsästys onnistunut. Mutta saattaahan toinen päivä korvata tämänkin. Onhan meillä vielä syömistä. On aitassa viisi metsoa, ja teiriä ja pyitä on kai niitä kymmenkunta. On sitä vielä talvea saada. Vasta ollaan Marraskuussa, talvi sydämmellähän ennenkin olet enimmän saanut."

"Sitä sinä aina valitat, että ei lapsistasi tule auttajaa metsästyksessä. Etkö muista, miten Ilveskankaan Malla ennen metsästi, — metsästi kuin mies? Mistä tietää vielä, kuinka monesta noistakin tulee metsästäjiä, jotka tuossa makaavat. Katsohan tuota joukkoa, tuota punaposkista joukkoa tuossa lautturissa, — katsohan, miten ne hymyilevät. Eipä kellään ole vihannampia lapsia, kuin meillä. Ei noita tiedä vielä, miten ne isää auttavat. Reetasta kyllä näkyy tulevan karjanhoitaja. Navetassa se jo lammasten ja lehmäin kanssa nuutostaa päivät, siellä se on nytkin. Se on jo kättä pitempi eläimiä hoitamassa. Sitenhän ne nousevat yksin päivin."

Liisa nousi seisalleen, taputti Pieton partaista kasvoa ja virkkoi:

"Ei olla millämmekään."

Pieton kasvot lauhtuivat. Hän kohotti mustatukkaista päätään ja tuhkanharmailla suurilla silmillään leimautti Liisaan lämpymän katseen ja virkkoi tyytyväisellä painolla: "Mihinkäpä tästä mentänee?" painoi mustan, tymperäpartaisen ja leveän leukansa kämmeneensä — ja lievännäköisesti silmäili kehtoa, silmäili Liisaa, joka laittoi pystyvalkeaa takkaan, pesi pataa ja laittoi lintukeittoa kiehumaan.

Liisa palosteli poltettua metsoa pataan, vilkasi Pietoon: "— Pannaankos kokonaan tämä lintu pataan. Eihän mahtane tointua tuo moskajoukko iltaselle?"

Pieto: "Panehan kokonaan ja pari pyytä lisäksi." Liisa: "Pannaan nauriita enempi. Kyllä tästä toki tulee vellin höystöä yhdestäkin metsosta — tämmöisestä suuresta kantturasta. Parempihan on pitää suu säkkiä myöten."

Pieto: "Parempi kerta kyllä, kuin aina niukka. Panehan vaan pari pyytä tai teiri lisäksi. Eiköpä heitä metsässä liene toisia."