Sanna pirtissä Riikalle:
"No yhäkkö nuo kuutiaiset ovat tuossa! Tuosta herran hetkestä oltu hommassa ja tuossa kuhnitaan vielä! Jo minä jos olisin ollut lähdössä niin olisin tuota tuokempana!" Riikka kopperehti uuninkorvalta tuluksia ja virkkoi: "Älähän nyt hätääsi kuole. Kunhan tässä ensin lähetään, sitte tästä lähetään. Viipyen erät paremmat. Se on vanha sananlasku että parempi on kerta viipyä kuin kahdesti joutua."
Sanna lähti ulos, seisahtui rappusille ja nauroi ivallisesti.
"Tuommoinenko se nyt on tuo sotaväki, Pietolan komppania! Oletteko vyötetyt kupeesta? Onko hengen miekat mukana tuohitupessa? Hahhah! No ken päivännäöllä näkisi tuon joukon, niin ei sylkemättä päälle katsoisi!"
Kerttu: "Naura mitä naurat, kyllä tämä joukko naurut päältään ajaa."
Riikka tuli pirtistä kartanolle; otti kangen olalleen… "Älä naura, Sanna, etpä tiedä, jos itsekkin vielä tämmöiseksi tulet… No lähdetäämpä nyt, nyt on matkassa tuohta ja tulusta, miestä kuin kytöstä."
Sanna jatkoi Riikan sanaan:
"Miestä!… Mitäs muuta kuin puhdasta miestä kuin solttua!…
Kas niin, nyt sitä lähdettiin! Sanokaapa, käyttekö kaukana?…
Hyvästelkää toki lähtiessänne!"
Metsään lähtivät tytöt rientämään. Aseet olalla astuivat sänkipeltoa Pajupuron niitylle päin suoraan koiraan haukuntaa kohti. Kerttu se tulisoihdun kanssa kulki etunenässä ja toiset kynttä-kantta perässä. Sanna rappusilla katsoi, kun soihtuvalkean läihkävässä valossa välähtelivät ne karkeat aseet, jotka sekavasti heiluivat kävelyn mukaan tyttöin olalla. Tuli Vappukin kartanolle katsomaan. Mieluinen hymy kasvoissa katselivat, miten se pieni valokehä heikkona säteenä kulki valtavan yön syvyydessä, mutta kumminkin raivasi tien aivan vapaaksi mukana kulkijoille. Pimeys oli jälen peittänyt aivan umpeen, mutta yhä sentään Pajupuron niityn takaa kuusikon helmasta näkyi valon merkkiä. Suuret lehväiset kuuset loihahtelivat niin ihanasti, mutta samalla katosivat ja toisia taasen ilmaantui näköön. Sannan ja Vapun silmät seurasivat siskoin kulkua, kunnes Pajulehdon takana painuivat Hirvijänkän avaraan alankoon. Kuuntelivat kuitenkin Sepelin haikeamielistä haukuntaa ja valittavaa ulvontaa.
Sanna: "Me hullut, kun emme sittekään lähteneet tuonne! Voi, voi meitä!… Kuin tuulen liehaus puhalti mieleeni ikävä tunne."