Vappu; "Niin minustakin tuntuu. Tuokin koiran haukunta kaikuu niin ikävänmakuisesti kuin hautakellon soitto koko tuolle matkueelle. Oikein kauhealta tuntuu tuo pelottava tyhjyys täällä ulkona ja huoneessa… Tokkohan tuosta joukosta kunnian kukko laulaa… tuntuu niin paha aavistus."
Sanna: "On tosiaankin niin paha olla. Emmekö lähde tuonne yhteen joukkoon? Kävi miten kävi; käynythän matkansa sanoo, käymätön valehtelee."
Vappu: "Emme nyt enää viitsi lähteä; nauraisivathan ne, kun lähtisimme jälestä ajamaan. Lähdemme pirttiin katsomaan valmista."
Sanna: "Se taitaa olla paras."
Pirttiin poistuivat tytöt. Mutta toiset hiipien likenivät koiran haukuntaa Parsikankaan hongistoisella syrjällä. Ainoastaan sata askelta oli matkaa siihen paikkaan, missä koira ilmoitti olevan sen eräpaikan. Tytöt koettivat kurkistella ryhevän kuusen suojasta, näkyisikö, mikä on se koiran haukuttava. Auno se kaula pitkällä kurkotti, mutta katsahti toisiin, osotti sormellaan kuusipensaan juureen ja suhahti pyörein silmin:
"Karhu se on tuo musta rykelmä tuossa kuusen juuressa."
Kerttu: "Sitä minäkin! Mutta nyt on paras, että asetutaan rinnakkain aseet valmiina käsissä ja sitte liketään."
Saara asetettiin keskelle tulenpitäjäksi. Kerttu ja Auno ottivat keihäät, Katri rautahangon, Riikka ja Reeta korennot. Kaikilla olivat aseet ojennettuna. Jos missä silmänräpäyksessä olisi ollut tarvis, niin silloin ne olisivat olleet valmiit laukeamaan. Jokainen seisoi ryntäävässä asemassa. Mutta niin tolkussa ei kukaan muu ollut kuin Reeta. Sen sarkainen hame oli esiliinan nauhoilla sidottu niin ylös, että melkein polvia myöten näkyivät paksut pohkeat ja tiukalla oli nilkaan kääritty ruojuvien nauhat. Vahvasti iski takajalka sammaleiseen mättään-tyveen, ja etummainen jalka polvi vähän koukussa. Sitte oikean käden tarmokas kopra oli puristettu korennon latvapäähän ja vasen käsi hallitsi keskempää. Korennon tyvipää oli ojennettu taivasta kohti vähän taaksepäin nojalleen vauhtia ottamaan. Ja suuret silmät ne tuikeasti tähtäsivät soihtuvalon etäisimmältä rannalta tuskin hämärtävään kuusirykelmään, jossa koiran haukunta ilmoitti saaliin olevan.
Siinä asemessaan lähtivät likenemään sitä tähdättyä paikkaa. Askelen kerralla he siirtyivät lähemmäksi ja kasvot olivat kovassa jännityksessä.
Risu rusahti kuusipensaassa. Koiran ääni taukosi. Mutta pensaan taakse ilmausivat loistavat silmät.