Saara vei arasti tulta Aunon luo,
Aunon kasvot mustuivat ja silmävalkeaiset verestivät; suurilla silmillään loi toisiin säikähtyneen katseen.
Kerttu tarttui Pieton jalkaan, retuutti siitä.
— Isä hoi, nouskaa pois! Isä hoi!…
Kertun kasvot jäykistyivät ja vapisten virkkoi:
"Tämä on tönkkö!… Isä hoi!…"
Viimeinen hoi tuli parahtamalla ja lopussa tunki ahdas värisevä henkäys.
Riikka tarttui Pieton olkapäähän ja väänti selälleen. Mutta kauhistuen parahti; löi käsiään yhteen ja jatkoi:
"Voi, voi! Pää on palatsina! Voi, voi!"
Kaikkien kädet valahtivat alas ja rupesivat parkumaan sanattomia parahduksia. Katrin kasvot vaalenivat, tuskaisesti parahtain sanoi: