Kerttu piirti koivun kylkeä, kiskasi tuohta ja väänti lipiksi; viskasi sen.
— Tuossa on parempi, se pitää vaikka elävää hopeaa… Auno: "Tuleppas Kerttu tänne. Miten tämä pannaan?" Kerttu: "Pannaan neljään kohti vitsat alle ja niillä sidotaan korentoon."
Pisti vitsat Pieton alle.
— Ka näin!
Sitte Kerttu pani korennon Pieton päälle, sitoi vitsat lujaan kiinni ympäri korennosta ja virkkoi:
"Siinä se nyt on."
Haapaiseen korentoon sidottuna Pieton tönkkö ruumis makasi mättäällä, Kerttu ja Auno ottivat olalleen, Saara kulki tulen kanssa edellä, Riikka ja Reeta taluttivat Katria perässä, Sepeli kulki Kertun ja Aunon rinnalla ja palavin silmin tähysteli Pietoa. Pärevalkean niukkoja säteitä levisi hongiston pimeään pylväskäytävään noin parikymmentä askeletta edemmäksi kulkioita.
Parsikorven syvimpään laksoon painui matkue, kun Saaran silmät pyöristyivät ja virkkoi:
"Mutta mikäs nyt perii, kun päreet loppuivat!"
Kerttu: "Loppuivatko?"