— Tässä se makasi suullaan oikea käsi alla ja vasen retkotti täällä suorana.
Auno osotti sormellaan.
— Katsokaas tuota kiven nurkkaa. Voi ihme! Tuohon se on langennut päälleen… Ka tätä verilampea tässä mättään kolossa!
Sanna: "On siinä maksoa! Ei kumma, jos heitti henkensä. Mutta miten se polonen tuohon sortui?"
Riikka katseli kuuseen.
— Tuolta puusta se on pudonnut; se on sinne oravan jäljessä kiivennyt…
Reeta: "Oravan jäljessä! Jo hänen mokoman hirven olisi sinne jättänyt, äläs kolmasti saaliin."
Kerttu: "No ensi kertaako se on sinne kiivennyt? mutta kun se on surmaksi sallittu, niin kuoleman edelle ei ole käynyttä. Eikä ole surmaa nimetöntä."
Aunon kasvot tuhostuivat; suuret kyynelet kirkkaina karpaloina vierivät pitkin puuhkeita kasvoja.
— Sijan tietää, kuhun syntyi; paikan kaiken kussa kasvoi; ei tiedä, kuhun kuolta pitää.