Vappu seisoi verilätäkön luona. Kyynelet vierivät hänenkin kasvoiltaan, mutta oikasi päätään ja virkkoi:
"Ei tule se takaisin vaikka itkisimme silmämme puhki Tullut on mikä on tullut."
Kerttu: "Niimpä on…"
Auno se pyyhki kasvojaan takkinsa hihaan ja alkoi itsekseen hyräillä:
"Vaan jos mun pitäis' kuoleman
Maal' vieraall' taik' muuss' paikass',
Kaut' ruton sodan ankaran,
Taikk' veen taikk' muuss' vaarass',
Niin käyköön neuvos jälkeen se;
Äl' ansion perään tuomitse.
Suo autuaast' mun tääll' nukkuu."
Siihen yhtyivät toisetkin tytöt; seisahtivat kaikki piiriin, liittivät kätensä ristiin ja yhteen ääneen lauloivat ja kyynelet valelivat kasvoja.
Vappu katseli hongiston latvoihin,
— Kummasti raikea näin syksyllä. Heläjää kuin kannel tuo avaruus…
Kuulkaapa tuota kaikua tuolla rinteillä, miten se matkustelee.
Sitte siirtyi kuusisylvön toiselle puolelle ja virkkoi ihastuen:
"Mutta tulkaapa tänne toiselle puolen kuusikon katsomaan mitä täällä on! Ette usko mitä täällä kuusen kengällä on!"