Reeta: "Kuoleman edellä se on metsän emäntä antanut niin runsaasti.
Kyllä se on tiennyt, että kohta se jättää rauhaan hänen karjansa."
Riikka: "Jopa tämä ei metsän emäntä pahoinkaan olisi tiennyt jo ennen aikoja tuon isän kuoleman; eikö ne sen vertaa ole kuoleman kanssa yksin puhein."
Katri: "Ei ole hyväksi ollut tuo saalis."
Saara otti varrettoman kirveen maasta.
— Mutta varsipa on katkennut kirveestä.
Riikka: "Se on puuta kopistanut pohjalla oravaa pelotellakseen, niin siinä se on nirskahtanut."
Kerttu otti kirveen Saaran käsistä; katseli sitä.
— Niimpähän on käynyt. Se kun on orava jureutunut kuuseen, niin se on sitä paukuttanut kirvespohjalla, niin siinä se on tärähtänyt siksi vikaan, että siitä heltyi poikki. Eikä sille toki kovin paljo pidäkkään, kun se sille syylleen sattuu. Ja mahinutta on ollutkin, aivan sintynyt tuo puu.
Riikka: "Mennä talvena tehty varsi, kummako tuo, jos sen nyt on raudan hiki jo joksikin uuttanut."
Kerttu: "Mutta katsellaampa vielä, mistä se isä on pudonnut tuohon kiveen… Ai jai, tuossahan on se vahingon siipi! Tuossa on verekseen katkennut hongan oksa. Ei miten muutenkaan, vaan se on pudonnut tuosta suuresta hongasta, joka tuossa koivun vieressä seisoo. Siitä tämä oksa on kotoisin."