Reeta: "No mitenkä?"
Kerttu: "Katsohan nyt. Se on tuon otuksen ampunut tuonne hongan haaraan. Ja kirveestä kun on varsi katkennut, ettei ole voinut hakata, niin se on mennyt noutamaan, siten, että on ensin noussut tuohon kuuseen ja siitä mennyt tähän koivuun, ja tästä koivusta se on mennyt tuohon honkaan ja silloin se on tuo kuiva oksa pettänyt. Mitäs se kestää toki tuommoinen kuiva oksa; se katkeaa kuin ruoto!"
Riikka: "Onkos sen ollut mitä mennäkkään tuosta noita jälkiä. Kun vaan olisi tuo oksa kestänyt, niin iltikseen olisi käynyt viljan pois."
Vappu: "Aivan olevaksi onnekseen olisi käynyt, mutta pahan teki petoksen tuo oksa. Ja tuon matkan päästä kun mies tipahtaa alas, niin se on enempi kuin kissan uunilta putous. Voi, voi sentään! Kun ajattelee tuota matkaa, niin päätä viepottaa!"
Riikka: "Jospa se sittenkin olisi sattunut pehmeämmälle, niin olisi se jonakin mennyt. Ja kun olisi sattunut joku muu paikka ensiksi vastaamaan, vaan kun tuommoinen kiven särmä! Ja siihen kun pää, ihan paras takaraiva jäsähtää, niin se ei tee hyvää. Päästäänhän se matokin kuolee, sanotaan."
Kerttu: "Vahinko tuota lienee vetänyt. Ei se ole ensi kertaa ollut pappia kyydissä; on se jo monessa puussa käynyt, monta kummaa nähnyt, monta salmea soutanut. Tosi on vanha sananlasku, että:
"syli puuta, vaaksa vettä, askel paikkoa pahoa miehelle surmasijaksi, uroholle pään menoksi."
Auno jo hakkasi toista puolta ja märkänä höyrysivät leveät hartiat. Ja koira se vaan yhä haukkua loukutti silmät kiinnitettyinä hongan latvaan. Jo alkoi lastuus syvetä; alettiin kaatumista toivoa. Kerttu otti rautahangon, sen sakaran pisti noin puolen toista sylen korkuiselle hongan malloon ja varresta asettui työntämään. Kerttu, Reeta, Katri ja Riikka työntivät, että posket pullistuivat. Vielä lisäili Auno muutamia lyöntiä lastuuksen perään. Silloin honka lähti totisena hiljalleen kallistumaan. Mutta kohta sen kulku kiveni ja hirvittävästi jyrähtäen roiskahti pitkälle pituuttaan kiviseen tantereen ja hongistoon pakeni voimakas kaiku. Mutta heti joutui koira hongan malloa myöten latvan puoleen ja samassa rientivät tytötkin, mutta koira jo ilosta vokisten kantoi otusta vastaan.
Vappu se joutui ensimmäiseksi koiran luo ja alkoi hälistä:
"Sepeli, Sepeli, mikä se on Sepeli-miehellä? Mikä se on miehellä, näytäppäs. Ka herranen aika, näätä on! Katsokaa minkälainen ryökäle! Voi, voi minkälainen! Miten kaunis! Katsokaa tuota! Se on oikea kultarinta! Tuossa on luodin reikä. Ihan sydämmen kautta on luoti porahtanut läpi. Ilmankos se olisi niin äkkiä kuollut, että puuhun olisi jäänyt."