Vappu: "Minäpä en rupea kuvattelemaan. Äänetönnä se on tyhmäkin viisas… Mutta katsotaampa nyt, kun Auno ampuu… Ka kätensä varastako se!… Ka se! Ai, ai, orava tulee pyörien lattiaan! Se olikin lasaus! Katso tuota, kun ojenti vaan, niin anna tulla oravan pyörien maahan! Sepeli, Sepeli, älä nyt retuuta enää; anna nyt minulle… Kas, aivan hartioista ropsahti läpi! Ei olisi uskonut!"
Auno: "Kynnet koiralle ensin, sitte vasta toista etsimään."
Vappu: "Kas, kas, en yrittänyt muistaakkaan. Minäpä annan Sepelille kynnet… Kas tuossa yksi… tuossa toinen… tuossa kolmas… tuossa neljäs. Voi, voi kun makeannäköisesti natustelee!… Nyt loppui. Lähdetään uusia etsimään."
Sanna: "Se niin! silloin lähti laukata leipomaan. Se ei odota toista käskyä, tuolla se jo näkösen päässä laukata sätkii. Ka, jopahan löysi lintuja! Mitä? Metsoja neljä, viisikin niitä on!… Tuonne lentävät honkiin. Kohta sieltä kuuluu Sepelin ääni."
Vappu: "Nyt, Auno, koetappas nyt! Olisi tuo soma, jos saisit metson."
Auno: "Kun olisin oikeassa ramussani. Vaan kun en viime yönä enkä toissa yönä nukkunut silmäni täyttä, niin on kuin varjo, ei tunnu oikein vakautuvan."
Sanna: "Se kai se lienee syynä minullakin."
Vappu: "Käyhän, Auno, koeta."
Auno lähti pyssyneen.
— Sittehän tuon tietää. Olkaa täällä se aikaa.