Vappu kieri värttinälle aivinalankaa.
— Pirua hän on, ei ihmistä.
Saara katseli lasta helmassaan ja kasvot olivat totisen näköiset.
— Laatuisensa se näkyy olevan hänkin. Mutta kyllä sitä toisen pahoista pääsee, omistaan ei milloinkaan.
Sanna: "Mitä sinä sillä tarkoitat? Siinä niin taidat luulla, että me muut tästä pyörähdämme kuin jänis haavalta. Älä luule luuta lihaksi, koiran päätä paistikkaaksi. Kyllä sitä vielä katsotaan minkä värin tuo nyt ottaa."
Saara vähän punastui, virkkoi:
"Kuka sinua on tästä käskenyt pois? En mitään paremmin toivoisi kuin sitä, että pysyttäisiin kaikki yhdessä. Minä tunnen itsestäni, kuinka rakas tämä pälvi on, niin onhan se teille sama. Ja niimpä ollaan kotonamme tässä kuten ennenkin, ollaan yksituumaiset, syödään syttä tai savea. En minä tahdo hallita paremmin kuin ennenkään. Se on tyhjä luulo."
Sanna: "Polttakaa ne kirjat pois, niin olemme niinkuin ennenkin."
Kerttu allapäin toimessaan neuloi vantutta; lappoi säikeen loppuun, nosti päätään, katsoi Saaraan ja jäykästi virkkoi:
"Sen minäkin sanon, että polttakaa ne kirjat, niin loppuu tämä niskaköyden veto."