Sanna punalti päätään.
— Siinä oli se! Eiväthän nuo ruokaa tahdo!… Eivät ne tahdo ruokaa; syövät koko talon ihan nurkkakivineen.
Se onkin sana! eiväthän nuo ruokaa tahdo. Siinä se nyt kuullaan mikä on tekeillä. Nyt sen kuulette uuden isännän! Sannan kasvot tulistuivat, hotasi korvallisiaan kahden käden taaksepäin.
— Voi, voi, jos sen akan, sen tulinen varis, jos saan sen vielä käsiini, niin ei pidä jäämään koskematonta paikkaa! Sen sanon, että varokoon luitaan!
Kerttu katsahti Sannaan.
— No älä nyt tuossa. Olet niin kauhean näköinen, että pelottaa.
Saara punastuksissaan:
— Ei suinkaan siitä sillä lailla hyvä tule. Joka miekkaan rupeaa, se miekkaan hukkuu. Ollaan vaan sovinnossa ja ollaan kuten ainakin kotonaan.
Saara laski Matin kätkyeen, katsahti Marttaan ja virkkoi: "Martta, heilutappa tuota kätkyttä, käyn ulkona."
Auno: "Mitäpä maksaa puhe enää tästä asiasta. Se on tullut, joka on tullut. Paras on, kun painetaan pahkaansa ja katsotaan valmista."