Reeta: "Niin on."
Kerttu: "Niinpä taitaa."
Alakuloisina istuivat tytöt töitään teeskellen. Syvä harmi kuvastui kasvoissa ja surumielin huokaili nurkissa. Joulukuun tipakka tuuli; mutta lempeäniloisesti liekutteli honkainen pystyvalkean punertava tuli.
XXVII.
Oli Marraskuun kuutamoyö. Suurella rehuisella vuoteellaan miessä huoletonna makasivat tytöt ja sikeästi puukailivat jo muut, mutta kirkkaina valvoivat Sannan suuret silmät. Otava osotti jo myöhäistä hetkeä. Sanna pukkasi Riikkaa.
— Riikka!… Riikka!… Riikka kuule!… No miten se nyt niin siki nukkuu… Riikka!… Katsoppas nyt… No, nouse nyt!
Vappu kohotti päätään ja kuiskasi:
"Mitä sinä siitä ajelet?"
Sanna: "Ilmampahan… No nouse nyt!"
Riikka havahti äkkiä ja säpsähtäen hyppäsi istulleen, vilkasi puolihätäisen katseen ympärilleen, virkkoi: