Vappu kohotti päähuiviaan, pyyhki kasvojaan ja puri huivinsa nurkkia…
— Kyllä, kyllä se on hyvä siltä puolen, mutta lähdöllään hän rikkoja ruopi silmilleen. En minä palaisi, enkä palaa kun kerran lähdin. Parashan on meidän jättää, joka kuitenkin on jätettävä. Riennetään nyt!
Kerttu pisteli kättä toisille siskoille, otti vaatenyyttynsä selkäänsä, vakan käteensä ja huivi silmillä lähti kävelemään Pietolaan päin. Toisetkin tytöt ottivat neuvonsa, silmäsivät vielä ulapalle ja lähtivät umpinaisin mielin äänettöminä kävelemään, jaloissa karskoi kuurainen tanner; korkeudessa kaarteli kalpea taivas. — — —
Saara tuli pirttiin; huivi tupotti silmillä ja itsekseen puheli:
"Jumala nähköön tätä tyhjyyttä!… Martta parka!… Ka Kerttuko?…
Kerttu kulta! Kerttu, Kerttu, olethan kotona! Voi, voi, kun on hyvä!
Nouse nyt pois, tyhjää on itkeminen. Hyvä Kerttu, nouse nyt pois! ja
kerro missä toiset… Mihin ne toiset joutuivat?"
Kerttu nousi istulleen, vetäsi päähuivinsa silmilleen.
— Ne menivät.
Saara: "Mihin?"
Kerttu: "Sinne, johon lähtivätkin."
Saara: "Aivanko iäkseen?"