Kerttu: "Ei suinkaan ajakseen"…
Saara: "Jos olisi se Auno tullut takaisin, niin en olisi toisista perustanut. Ettehän sinä ja Auno ole varastaneetkaan enkä toki mitenkään uskonut, että Auno menisi. Ei ole ollut väärää sanaa."
Kerttu: "Mitä sinä nyt puhut varastuksesta. En minä kehtaa kuulla."
Saara: "No enhän minä sinulle puhu. Et usko, kuinka ihastuin, kun näin sinut, sinä olet ollut minulle rakkain koko joukosta. Ainakin minä luulen, että Sannan ja Vapun syy on tuohon varastukseen, josta on koko tämä seikka… Antaapas heidän käydä koettelemassa, eiköhän siellä kylmä haise nenään… Kun olisi vielä Auno tulemoina. Mutta hyvä, voi, voi, kuinka hyvä, kun sinä tulit! Kyllä me nyt elämme kuin punapälvessä!… Älä ole milläsikään; unhotetaan kaikki… Siitä se muka tuli tytöillä kopina, kun tämä eläminen on minun ja Pentin nimissä. Selkäämmekö me tämän otamme? Eikähän siihen asiaan ole minun syytäni."
Kerttu katseli tuimasti Saaraan.
— Sinun syytäsi! Pane suusi kiinni niin on paras.
Saara: "Ajattele, hyvä ihminen, vähä sanoissasi. Jospa itsekkin olisit ollut minun sijassani. Minä olen vuosikausia kärsinyt ja painanut pahkani enkä ole virkannut mitään. Mutta kun nyt ei säily seinäinkään sisään, niin sitä et olisi ollut sanomatta sinäkään"…
Kerttu: "Se asia ei parane suusi pieksännällä eikä lipostelulla."
Ja paiskautui jälleen penkin loukkoon huivi silmillä ja virkkoi ankarasti:
"Pane suusi kiinni! sanon minä."