Muori: "No sinun kanssasi ei kehtaa puhua. Sinä et älyä toisen puheesta enempi kun sika tuulimyllystä! Minä nyt olen koettanut tohottaa päähän tokottamallakin. Niin käypi vihakseni, että kohta potkasen. Mene pois siitä silmistäni, mokoma ruoja! En ilkeä nähdä!"
Pentti nousi seisalleen ja käveli pirttiin, jossa Kerttu, Reeta ja Martta pystyvalkean luona mytyssä suin polkivat rukkejaan. Rahille istui Pentti. Äänettömänä ja syvämielisenä tylsästi katseli pystyvalkeaan ja vuoleskeli ja vuoleskeli puikkoa viroiseen. Viimein äiti kantoi pikku Matin pirttiin ja laski sen isän syliin ja virkkoi:
"Tässä on sinulle käsityö; minä otan tuolta karttuukset ja teen kehrurille karttajaksia."
Matti isänsä sylissä nojasi selkänsä isän rintaan ja suu pyöreänä sinisillä silmillään raukeasti katseli jynkkää lakea kohti, joka nokisena tyhmästi hymyili honkaisen pystyvalkean liemakassa ruusuvalossa. Mutta tuokion kuluttua alkoi soluttautua lattiaan ja käsiensä varassa hiihattautuen ryömi Saaran jalkain eteen. Kekolla niskoin katsella remautteli äitiin. Sylki valui pyöreästä suusta ja kahden kouran kiskoi hameen helmoja päästäkseen ylöspäin ja kasvot aina väliin kurtistelivat.
Saara: "No kauaksikin siitä sitte oli rauha."
Otti pojan syliinsä ja jatkoi:
"Voi sinua vähkyrä, kun sinä et muualla olisikaan kun äitin sylissä!"
Seisauttivat tytötkin rukkinsa, laskivat kätensä helmoihinsa ja päät vähän niskoille heitettyinä välinpitämättömästi katselivat, kun vastapannut tervashalot iloisesti tuohtuivat palamaan.
Mutta Korteniemen Juuso astui pirttiin ja lausui Pentille hyvän illan. Kertun kasvot leimahtivat punaisiksi, ei katsonut Juusoon, vaan nykäsi huivin otsalleen ja rupesi allapäin kehrätä huristamaan. Juuso istahti penkille, kopisteli lunta kengistään. Katsahti Kerttuun ja rykäsi kuivan rykäyksen. Taasen katsahti Kerttuun, mutta Kerttu ei ollut tietävinään; kehräsi vaan punastuksissaan.