"Kaa Tervolan Ella!… Ai sinäkö sitä olit?… Tuleeko se… se… se… Eikö?… No mitä se on tuo joukko? … Mitään?… Mitä ne minulle tekevät?… Järveenkö? … En minä lähde järveen"…
Käsillään sukkelaan rapisteli ja kiihkeästi jatkoi:
"No johan minä sanoin, etten minä lähde järveen… Hahaa! Lysti järvessäkö? Hahaa?"
Kupristi silmiään ja terotti puun juureen.
— Mutta mitä ne ovat nuo yksisilmäiset?
Reeta läheni hiipien Kerttua, mutta seisahti kuusen taakse: oli arannäkoinen ja kauhistuksissaan pyörein silmin seuraili Kertun outoja liikkeitä. Viimein virkkoi vapisevalla äänellä:
"Kerttu, mitä sinä täällä olet? Olen sinua hakenut pääni puhki, ihan virsunkirjaan olen samonnut maat ja metsät. Lähde nyt kotiin."
Kerttu ilosta räpytti käsiään ja vauhkana juoksi Reetan kaulaan.
Reeta: "No älä nyt niin… Hurjako sinä olet!… No kuule nyt, heitä irti!"
Reeta riuhtoi itseään irti Kertun käsistä.