— Tuosta enimpiä edes, ettei niin vieraan silmään pistäisi.
Reeta: "Anna pois se luuta äläkä hupsua. Tule ruvetaan syömään."
Reeta tarttui Kertun käteen ja veti syömään. Kerttu leikkasi kappaleet, rieskaa ja haukata mäkäsi palan ja sitä pureskeli. Uutta pala vaan pyöri suussa ja öljäkät silmät seisoivat päässä. Sitä palaansa hän pureskeli pitkän hetken ja viimein näytti väsyvän; silmät vierähtivät kiini.
Reeta näki, ettei tule syönnistä kalua, niin pyörähti pois syömästä, teki vuoteen ja talutti Kertun siihen. Kerttu kytjähti vuoteelle, nykäsi peiton silmilleen ja makasi aivan liikkumatta.
Reeta istui syömään. Mutta eipä näyttänyt maistavan ruoka Reetallekkaan, vaikka päivän oli ollut aivan jyvän purematta. Syvään huokasten nousi hän pöydästä, pyyhkisi kasvojaan ja hiljaa hiipien vei ruokansa pois.
Reetaa ei nukuttanut. Itsekseen käveli rantaan päin. Lyhyvin askelin hän astui ja vakavasti heiluivat piikkoloimisen hameen helmat. Vastahakoisesti liikkuivat risujen repimät pohkeet ja päivettyneet nilkat. Kokoon näyttivät rutistuneen leveät hartiat. Kämmenillään painoi hän kasvojaan ja syvästi huokaillen kumarruksissa astua töpösteli.
Istahti kentälle, nojasi selkänsä petäjän tyveen, pyyhkäsi silmiään ja katseli korkeuteen, josta pitkien petäjän oksien läpi kiilui kesäyön poutainen taivas. Katseli Kalliojärvelle, jonka rannoilla valkoiset pihlajat levittelivät muhkeaa kukkatuoksuaan kesäyön tyyneen ilmaan.
Siinä katsellessaan tyyntyivät kasvot, asettuivat huokauksetkin, kyynel kuivi silmänurkkaan ja hengitti vapaammin. Mutta kohta taasen kurtistuivat kasvot, väärään vetäytyi leuka, rinta paisui ja ulos puualli voimakas huokaus ja huokauksen seasta kuuluivat sanat:
"Kerttu, Kerttu."
Kasvojaan puristaen rienti Reeta pirttiin, rupesi Kertun viereen ja koetti nukkua. Mutta silmät remahtivat auki niiltään nimiään ja itsestään menivät Kerttuun.