Reeta otti Kerttua syliksi.
— Kuule, mitä sinä houraat! Mitä sinä sillä lailla?
Kerttu: "Hahaa! Niin kun tuo Kurikan Pertti tahtoi kissanhäntää vetämään. Vaan meidän voitto! sanoi Pekkiläinen."
Reeta: "Sinä hourit nyt, ei siinä ole ketään."
Kerttu vihaisesti tyrkkäsi kyynäspäällään Reetaa.
— Sinä houraat! On minulla silmät; kyllä minä näen. Katsoppa tuota joukkoa tuonne. Katsohan noita silmäpuolisia. Ne ovat lukkarin apulaisia nuo: tuo Napraakkeli, pikku Niklas ja Hana-Kyyriäinen. Ne puhuvat ruotsia… Keikkukaa vaan siellä!… No ette saa tulla!…
Kerttu paiskautui taasen peiton alle.
— No ette löydä peiton alta!
Kätkeytyi peiton alle aivan umpihuppuun; oli huokumattakin pitkän hetken ja yhdessä kohti kuin kivi. Sitte taasen siirti hiljaa peiton silmiensä edestä, huiskasi kädellään ja tiuskasi:
"No ette saa tulla tai otan tuon luudan-varren ja lyön että räikää!"