Saara tarttui Reetan avuksi Penttiin.
— Et lyö enään! et kertaakaan!
Mutta silloin Kerttu pääsi voitolle, tarttui Pentin kalvoseen ja puri hauislihasta palan pois. Pentti raivostui uudestaan, tempasi itsensä irti Saarasta, koppasi halon ja rupesi lyömään Kerttua. Reeta pyörähti Kertun päälle ja Pentti löi Reetaa hartioihin. Reeta parkasi:
"Älä tapa! Älä tapa!"
Pentti nosti halkonsa ylös ja ärjäsi:
"Tapan minä!"
Mutta silloin sai Saara halon kiinni, tarttui Penttiin ja houkutteli sen kammariin; asetti siellä vuoteen laidalle, sitoi huivillaan Pentin kättä ja vapisten puhui:
"Minä olen tuota juuri odottanut kuin toisesta kädestäni. Niimpähän sen kävi kuin Moilalan Ullan. Sekin oli samalla lailla kuin tuokin Kerttu itkenyt monta viikkoa. Ja noin sekin oli tullut hurjaksi yht'äkkiä. Nytkin kolme päivää ollut metsässä, niin hyvääkö se tekee. Ja sinä luota raukkaa hirvisit tuolla tavalla rusikoida."
Pentin silmät verestivät ja kasvot synkkinä virkkoi:
"Paha, etten lyönyt enempää. Sinua minä aina tottelen. Vaan kun minä vielä lähden, niin… Jos minä vielä lähden"…