Saara: "Et lähde nyt. Rupea maata tuohon, niin lauhtuu sydämmesi…
No niin… Makaahan huoletta, kyllä me Kertun asetamme."
Martta tuli kontuladosta pirttiin, katsoi ympärilleen, virkkoi:
"Voi, voi, mitä täällä möykättiin? Kuka nuo akkunat särki? Voi, voi, kuka nuo akkunat särki? Mikä se on Kertulla, mikä?"
Reeta sylin piteli lattialla selällään temmeltävää Kerttua.
— Kerttu särki. Tämä on mieletön. Tule, auta! Martan kasvot vaalistuivat, mutta samassa lentivät mustantulehtuneiksi ja kaatua roiskahti lattiaan; alkoi siinä pieksäytyä ja hampaat kirahtelivat.
Saara tuli pirttiin, löi käsiään yhteen.
— Voi rakas isä siunatkoon! Voi, voi, tuota elämää! Reeta puhaltain:
"Tule, rakas Saara, avuksi; pidä noita käsiä, ettei saa pieksää."
Saara tarttui Kertun käteen ja veti suoraksi lattiaan.
Reeta: "Ka niin, hallitse vaan, että saisin levähtää."
Saara osotti Reetan olkapäähän.