Kerttu näytti hieman selviävän, mutta valkeankajakoina seisoivat silmät päässä ja katkerasti itkien rukoili:
"Rakas taivaallinen isä, polta tämä maailma, että saisin lentää lintuna pois!"
Silloin purskahti väkevä itkun puuskaus ja jatkoi: "Hyvä Jumala, polta pois tämä maailma, että saisin lentää pois!"
Sitä hän hoki pitkän hetken ja oistonaan juoksivat kyyneleet, kunnes hiljalleen vaipui nukkumaan.
Reeta istui viereen, laski kätensä hikiselle otsalle ja kyyneleisillä silmillään katseli syvästi hengittävää Kerttua. —
Viikkokausia kului, kauniita kesäisiä viikkoja, mutta Kerttu se viipyi saunassa suuri puskuri oven päällä.
Synkkänä, totisena hän istui melkein kaiket päivät pimeässä nurkassa ja jynkeästi katseli sitä ikkunasta tulevaa valolevyä, joka ahtaassa piirissään lepäsi saunan mustalla lattialla, kunnes hitaasti hiipien kulki pois ja äänetönnä katosi tyhjyyteen. Eikähän sitä milloinkaan näyttänyt kaipaavaakaan eikä odottanut tulevaksi. Niin hän istuskeli päivät kaiket loukossaan ja käsillään puristi rintaansa sitä karkeaa sarkakauhtanaa, joka hänellä oli päällysvaatteena pyhänsä arkensa, kylmänsä lämpimänsä. Pyhäksi aina Reeta toimitti puhtaat alusvaatteet. Ja Reeta aina kun tuli saunaan kysyi Kerttu:
"Mikä päivä nyt on? Milloin se on Lauantai?" — —
* * * * *
Niin kuluivat päivät; viikko viikkoon liittyi. Kerttu alkoi selvitä, saattoi kävellä jo valloillaan; mutta synkkää muotoa hän kantoi ja väliin puhkesi kyyneleihin.