Oli kaunis Lauantaipäivä Elokuussa, kun muori kannettiin kuolleena kirkolle. Sinne rienti kaikki väki, ettei ollut kotona kuin Saara lapsineen ja Kerttu. Kun olivat lähtijät menneet, tuli Saara saunaan ja virkkoi:
"Tule sinä Kerttu, nyt tänne pirttiin, siellä ei ole kuin Matti vaan nukkuu kätkyessä… Tule nyt… Penttikään ei tule ennenkuin huomen-iltana. Saamme olla aivan vapaana. Tule nyt."
Kerttu nousi saunan loukosta istumasta ja varoin käveli ulos, katsoi aurinkoa ja sanoi:
"Aamuisissa on päivä."
Painoi päänsä alas ja äänetönnä käveli Saaran jälessä pirttiin ja vanhalta muistilta astui pöydänlatvakohtaan periakkunan poskeen istumaan. Saara istui rahin nenällä vastapäätä Kerttua ja virkkoi:
"Sinun vaatteesi ovat niin likaiset. Iltasella kylvetään ja sitte muutetaan puhtaat vaatteet."
Kerttu oikasi kättään, katsoi käsivarttaan ja laski äänetönnä pöydälle.
Saara puheli: "Sinä olet niin muuttunut, ettei sinua tunne entiseltä näöltä: on niin kellastunut ja aidostunut väri kasvoissa ja silmänluonne niin outo."
Kerttu katsoi helmaansa ja kyyneliä alkoi tippua.
Saara: "Sinä tyhjää murehdit. On niitä onnettomampia maailmassa. Ethän sinä ole ensimmäinen, joka olet tehnyt isättömän lapsen. Ja sen kuolema, olipa se miten tahansa. Me olemme sen jo laittaneet niin, ettei siitä tule sinulle mitään eikä tästäkään muorin kuolemasta. Pentti on sen minulle luvannut, ettei hän sitä ilmoita kenellekkään."