Kerttu havahti: "Mistä muorin kuolemasta?"
Saara: "Eikö Reeta ole sinulle sanonut?… Se kuoli siitä, kun sinä rysäytit sen saunan kiukaasen, että kylki meni musuksi… Nyt on muorin pahoista päästy. Ja Pentille saisit olla kiitollinen. Ilman minua ja Penttiä olisit linnan oma."
Kertun mieli murtui, kasvot tummuivat ja verisuonet täyttyivät pulleaksi otsassa.
Saara: "Älä nyt noin synkisty… Voi, voi, sinua Kerttu, mitä sinä nyt itket niin kauheasti? Kuule nyt, Kerttu kulta ja asetu."
Kerttu turskutti rajatonta itkua ja virkkoi:
"Murhannut!… Voi, voi, voi!"
Saara: "Anna nyt olla sen asian semmoisenaan; ei siitä tule sinulle mitään."
Saara halasi Kerttua:
"Kuule nyt minua ja asetu!"
Kerttu työnti käsillään pois: