"Sinne minä lähden Kertun kanssa. Sinne teemme peltoa; teemme navetan tänä syksynä. Annathan sinä meille lehmän?"
Saara: "Annan aivan mielelläni, kun vaan konnun saanette ja suojan saanette; mutta ethän sinä taivaan alla voi sitä hoitaa."
Reeta: "Kyllä minä navetan saan. Se on vähä asia semmoisen metsän siiressä. Minulla on muutaman viikon perästä navetta sievä kuin tupa ja lämmin kuin käen pesä."
Saara: "Laita vaan navetta; saat lehmän." — — —
Syksyn huolissaan itki pilvinen taivas ja murheissaan huokaili keltainen metsä, kun eräänä Syyskuun loppupäivänä Reeta ja Kerttu lähtivät Pahtajärvelle asumaan. Reetalla oli suuri kontti selässä. Siinä oli ruokavärkkiä ja taloustarpeita. Ja kontin päällä oli iso vaatemytty ja käsivarressa terävä kirves. Ja tulukset kaikkine kapineineen pullistivat takin povitaskua.
Toperana ja takansa katsomatta vakavin kasvoin Reeta seisoi kartanolla valmiina lähtemään. Kertulla oli päällä puhdas hurstipaita ja puolivilla tummaraitainen, harmaapohjainen, lyhkönen hame ja päällysvaatteena karkea nukkaviero sarkakauhtana, joka varattomannäköisesti riippui rapistuneilla olkapäillä ja luisissa käsivarsissa löyhällä riippuivat sen väljät hihat. Kalpeana loksottivat väsyneet kasvot ja tylsästi katselivat vaisut silmät. Semmoisessa laitoksessa astui Kerttu saunasta ulos matkalle lähtemään. Kulmiaan kutristain katsahti taivaalle, mutta heti painoi päänsä alas ja silmät asettuivat lupalleen. Päivää näytti häpeävän; maahan katsoi. Jähmeänä kajotti pullea otsa, vakavana jopotti suora nenä. Kumarammassa entistään olivat leveät hartiat, kuoleuneennäköisinä vesiharmaat suuret silmät ja tankistuneina suupielien mieluiset hymykuopat. Tylyllä mielin kuni myöty orja lähti hän Reetan jälkeen avojalkaisin astumaan. Mutta väsyneen näköisten, jäntereiden taipuvissa liikkeissä ja vahvantomakkain jalkain vakavasti kuontuvissa askelissa kuvastui vielä arvelematon rohmakkuus. Niin asteli Kerttu Reetan jälessä syksyn märkää ja likaista tietä.
Kivulloisennäköisesti katseli Saara niitä retkeilijöitä kunnes painuivat kuusikon helmaan ja jättivät jälkeensä tyhjän sijan.
XXXII.
Enemmän kuin puolen peninkulmaa itääpäin Pietolasta ponnettoman kiveliön keskellä honkaisten harjujen ympäröimänä lepäsi noin nelisen tuhatta syltä pitkä ja parin tuhatta syltä leveä Pahtajärvi luoteesen ja kaakkoa pitkin. Sen läntisellä rannalla kolmen lakkapäisen silvettoaihkin juuressa kyhnötti turvekattoinen pieni sauna ja kaakkoon päin parinkymmenen askeleen päässä laukupuoli koskukattoinen maja.
Siinä oli nyt Reetan ja Kertun koti. Saunaan he työntyivät. Reeta laski konttinsa loukkoon, kaivoi tuluksensa esille ja toimitti heti tulen hongan pilkkeillä täytettyyn kiukaasen. Ja saunan kallistuneesta lakeistorvesta rupesi pulppuilemaan kierteinen tumma savupatsas, joka korven kotkottaville koppeloille ja hongiston narahteleville metsoille ilmoitti asukasten saunalle kotiutumista.