Ensimmäinen työ oli asunnon laitteleminen kuntoon. Reeta hakkasi suuren hongan, josta naulain ja kurikkain avulla halkasi penkkipuut ja huomenna ne joutuivat sijalleen. Mutta viikon päästä oli saunassa honkainen hohtava lattia ja ristikkojaloilla seisova pieni pöytä ja sen sivulla lyhyt lavitsa. Nurkassa oli kahden hengen sovittava seinäsänky ja vähän ylempänä pieni hylly, jossa oli Raamattu, Virsikirja ja Aapelus. Pöydän kohdalla seinässä oli reikäpuu, jossa oli sija kahdelle lusikalle ja kahdelle veitselle. Periseinässä neliruutuinen akkuna, joka antoi valoa tarvittavan määrän; mutta näköala siitä ei ulottunut kuin enintään viisikymmentä askelta: siinä seisoi hongisto niin korkeana, että korkein kesäpäivän aurinko vaan kiiluen säteili läpi tuuheain latvain. Mutta sivuseinässä sängynpään kohdalla oli sulkuikkuna, jonka kun vetäsi auki, niin se huokui raikasta ilmaa, ja siitä kantoi silmä ympäri Pahtajärven ruohikkoisia rantoja, joissa vallattomat ahvenet kimmoissaan hyppelivät ja sorsat poikiaan neuvoivat sukeltamaan.
Pirtti kun oli saatu kuntoon, teki Reeta kankaan liepeelle muuraiskekoin vieriin yhdeksän sadinta. Syksyn myöntyessä, kun sadinpyynti ei luottanut, viritteli Reeta ansoja enemmän kuin viisikymmentä. Niihimpä aina tuon tuostakin varomaton metso, koppelo ja se toinen käydä könähtivät. Ja sieltä kesti aivan loppumaton keittämisen juuri. Sattuipa niinkin, että Pietolaisetkin saivat joskus keittonsa tuoksumaan metsälliselle. — — —
Syksy oli lenseä: kesää kekriin, syystä Jouluun, Tuomas vasta talven toi. Pahtajärvellä Reetan ja Kertun talossa oli jo pieni havukattoinen navetta ja Pietolan kailokylkinen Kyyttö ynyi sisässä. Oli kirkas päivä Joulun alla. Reeta käveli ulkoaskareissaan pää riepunnyttyyn käärittynä, ruskehtunut sarkatakki päällysvaatteena ja vitsalla vyötettynä, suuret turkkipohjaiset töppöset jalassa ja käsissä karkeat jouhikkaat. Kertulla oli päällysvaatteena rieväkauluksinen turkkiröijyröksäke, päässä hurstiriepu myssyksi käärittynä, käsissä turkkikinttaat ja jaloissa suuret paulakengät, joissa oli heiniä sukkain asemesta. Kartanolla oli iso honkainen ranka. Sitä hän hakkasi haloiksi, hakkasi oikein hikipäässä ja virkeästi virtaili raikea kaiku Pahtajärven tienoon huuteisilla rinteillä. Oikein hartiat nutjahtelivat sitä mukaa, kun löi honkaiseen rankaan. Ja lastauksesta kimposi pälkäreitä tanterelle kipertelemään.
Saara oli tullut saunan edustalle.
— No terve, Kerttu! Johan sinä nyt olet aivan entiselläsi kirves kädessä. Voi, voi, kun on lysti nähdä!
Kertulta putosi kirves kädestä, kasvot jäykistyivät ja silmät tylsyivät. Kohta murtui mieli, huokaukset takertuivat rintaan ja kyyneliä karisi tantereelle.
Saara alkoi: "No älä nyt pahastu… Älä nyt toki minun tähteni. Enhän minä ole paha sinulle… No hyvänen aika sentään?"
Saara meni syliksi Kerttuun.
Kuule nyt, Kerttu kulta, minä en ole paha. No asetu nyt!
Kerttu hyrskien: "Ethän vie linnaan?"