Katseli ympärilleen ja jatkoi:
"Mutta onhan sinulla täällä jo peltoakin koko lempare."
Reeta: "Onhan sitä. Mutta se oli lujaa kiskottavaa, kun on taivaan-ikäinen marjan varsikko ja muutamin paikoin tureikko, ettei matokaan läpi pääse. Kerttu se on ollut apuna tuohon kuokkimiseen. Se se innostui ensiksi. Ja sitä se teki päivät. Siinä se sai ruokalystin: iltasella aina ei puoli metsoa lieminen iltaseksi piisannut. Siitä se pala suussa kallistui vuoteelleen. Ja katkeamatta se nukkui koko syksyiset yöt."
Saara: "Siten se ehkä aikaa voittaen haihtuu sen mielestä tuo synkeys."
Reeta: "Siitäpä hänen näkee."
Saara: "Paras oli, että tulit tänne: täällä siitä Kertusta tulee kalu jos tulee… Mutta on tänne koko matkat. Vaan hyvästi sen osaa, kun olet niin hyväksi pilkoitellut tuon tien suunnan. Lähdin aivan asiakseni katsomaan tätä teidän taloanne ja ajattelin olla vielä yötä; mutta tuo Kerttu kun on noin kumma, niin en huoli häiritä häntä."
Reeta: "Paras on, ettet näyttäy enää; se voi mennä metsään ja se on pahempi."
Saara meni navetan luo; aukasi oven.
— Mutta entäs Kyyttö täällä navetassa?… Voi, voi, minkälainen navetta, tuskin sopii tuo Kyyttö! Ja lämmin, tosiaankin kuin käen pesä! Voi, voi, sinua Kyyttö möllykkä, ompa sinulla pehmeä vuode! Ja niin kauniita heiniä kuin sirkun rintoja edessä…
Saara kynsösteli Kyytön korvan juurta.