— No vieläkö sinä tunnet minua? Kas vieläpään tuntee, kun alkaa nuolla! Katsoppa, kun nuolta kahnuttaa esiliinaa! Voi, voi sinua Kyyttörukka, kun jouduit yksiksesi. Täysipä tuota olet ja pyöreä kuin hylje! Ei ole vielä nälkä pannut päätäsi.
Saara ja Reeta palasivat pois, Reeta painoi oven kiinni.
— No jäähän sinne.
Saara: "Kas, kun ammoo! Ei uskoisi. Kotiin kai se ikävöipi. Voi, voi, kun ammoo haikeasti!"
Reeta: "Kyllä ei ole niin pikku lapsi. Kunhan saa ruokaa, niin kyllä viihtyy."
Saara: "Minun pitää lähteä. Ilta on käsissä: aurinko laskultaan paistaa tuonne vuoreen. On hyvinkin pimeä ennen kuin olen tellustanut tämän taipaleen."
Reeta: "Kuutamo on illasta, ei nyt pimeä hätyytä."
Saara katseli Pahtajärven taustalle:
"Tämä niin muistuttaa Pietolaa ensi aikoina. Mutta tuo järvi on pohjoispuolella ja aivan ylt'ympäriinsä tuommoiset hongistorinteet eikä mihinkään päin ota silmä kauempaa tämän järven rantoja. Hyllyäiskeron ynseä laki pikkuisen pilkoittaa tuolta lännestä ja tuo Hirvaskero myköttää tuossa järven takana."
Reeta viittasi luoteesen.