Reeta lähti juosta kupeltamaan ja hetken kuluttua huohottaen palasi kaksi kirvestä kädessään.
— Tuossa on kirves. Hakkaa sinä noita kuusia ja karsi havuja. Minä hakkaan tuon aihkin poikki ojasta; sitä vasten tehdään havuista pato.
Kerttu hakkasi tuuheata havukuusta. Reeta ojan partaalla hakkasi aihkia. Korvessa humisi kosken pauhu, ett'eivät kuuluneet iskut; kirkasteräiset kirveet vaan vilkkuivat ilta-auringon paisteessa.
Reetan alla alkoi maa vaipua ja hakattava honka alkoi kaatua juurineen jokeen.
Reetan kasvot kauhistuivat.
— Voi mikä tämä?
Kirves putosi käsistä. Koetti rientää kankaalle, mutta samassa losahti petäjä juurineen jokeen. Reeta turvautui juurikkoon, mutta kun hongan latvat tarttui konkeloon toisella puolen jokea, niin juurikka painui syvään ja kaulaansa myöten Reeta johotti multaisessa virrassa. Ympäri silmistä paistoivat leveät valkeaiset ja sylin kanssa piteli kiinni juurikan sarvesta ja huuti:
"Voi, voi, Kerttu rakas, minä hukun! Minä hukun!"
Mutta se ei kuulunut mihinkään. Kerttu karsi kuusta ja väliin katsoi, mitä se Reeta hommaa. Otti havuja vankan olkajaksen, kantoi ne Reetan luokse ja olaltaan viskasi ne jokeen yläpuolelle Reetasta ja virkkoi:
Tuossa on havuja.