"Lähde nyt, Reeta rakas, Pentin puheille."
Reeta: "Eivät ne asiat sillä parane… Sitä tietä on Kerttu tuolla kaaterella, sitä tietä minä tässä, sitä tietä kaikki siskot ympäri ilman ääriä. Ilman tuota samasta Penttiä ja hänen äitiään olisimme kaikki Pietolassa. Se velka on minun sydäntäni lämmittänyt. Tämä kaikki antaa anteeksi! Hyh! Vähälläpä nyt paljo ostettaisiin. En päätänikään käännä sinnepäin."
Saara: "Sinä näyt olevan oikein vihassa. Eihän tuohon minun ole syytäni, tyhjään minulle pusket vihojasi. Ja olenhan parastani koettanut vaikka se minun hyväni ei tunnu missään… Linnassa olisi tuokin Kerttu ilman minutta. Minähän Pentin kielottelin, ettei siitäkään lapsen murhasta ilmoittanut kenellekkään. Ja toinen se muorin kuolema. Kyllä siitäkään ei olisi päätä silitetty kun olisi paremmille korville tullut. Ajatteleppa niitä asioita."
Reeta: "Lapsen murhasta! Hulluko sinä olet vai viisas! Luuletko sinä semmoisia Kertusta? Hyi! Minä tiedän, että Kerttu on tänäkin Jumalan yönä puhdas siitä asiasta. Kyllä sen minä tiedän. Vai lapsen murhasta!… Minä suutun!…"
Reeta puisteli itseään, hiukset kohoilivat ja silmät pauruilivat.
Saara pyyhiskeli silmiään.
— No Reeta, asetu nyt! Olet niin vihassa. Ethän tuota ennen ole niin taipumaton ollut. Olenhan sinua auttanut tännekkin; miten voit nyt noin kova olla. Lähde nyt toki, Reeta kulta! Ethän tiedä minkä hyvän vielä saat. Jos vielä pääset Pietolaankin takaisin:
Reeta: "Nyt eläkää ja kuolkaa siinä Pietolassanne, kun olette saada voineet. En lähde, en!"
Saara: "Älä nyt kosta pahaa pahalla."
Reeta: "Köyhältä ei jouda kauas velaksi. En lähde!"